Koulutusmatkalla Kigalissa

Loppuvuodesta 2018 Geologian tutkimuskeskus (GTK)  pyysi Gispoa mukaan hankkeeseen, jossa kehitetään kaivosrekisteriä ja geologisen tiedon hallintaa Ruandassa. Asiakkaana on Rwanda Mines, Petroleum and Gas Board(RMB) yhdessä Sustainable Development of Mining in Rwanda:n (SDMR) kanssa. Hanke rahoitetaan Yhdistyneiden Kuningaskuntien kehitysyhteistövaroin. Gispon rooli projektissa liittyy erityisesti tietojärjestelmien käytön kehittämiseen ja kouluttamiseen. Projektin reunaehtona oli avoimen lähdekoodin paikkatieto- ohjelmistojen hyödyntäminen, joten QGIS, PostGIS ynnä muut open source-ohjelmistot valittiinkin toteutusalustaksi. Oli siis lähdettävä päiväntasaajalle, Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin, kouluttamaan RMB:n henkilökuntaa QGISin käyttöön!

Ensimmäisen vaiheen koulutukset toteutettiin toukokuussa. Lähdin matkaan projektin vetäjän, GTK:n Niina Ahtosen kanssa. Niina oli käynyt projektin tiimoilta Kigalissa jo kahdesti aiemminkin, joten saatoin luottaa paikallisoppaan apuun. Malarialääkkeet, muovipussikiellot ja muut kohdemaan merkillisyydet oli käyty moneen kertaan läpi. Pitkän lennon jälkeen Kigali osoittautui miellyttäväksi yllätykseksi: kaupunki on siisti, taksi oli meitä odottamassa kuten sovittiin, ja lämpö tietenkin helli suomalaisia luitamme.

Ensimmäisenä päivänä esittelin koulutussuunnitelmani RMB:n henkilökunnalle. Kävimme myös teknillisen yliopiston IPRC:n tiloissa asentamassa QGISin valmiiksi koulutuskoneille. Vanhan teekkarin silmissä kampuksen punatiilinen arkkitehtuuri näytti ilahduttavan tutulta. Seuraavana aamuna alkoivat sitten tositoimet: lähes kolmekymmentä RMB:n ja SDMR:n henkilökuntaan sekä IPRC:n opiskelijoihin kuuluvaa odottivat uteliaina, mitä suomalaiset oikein aikovat.

Koulutus oli jaettu kahteen osioon: kaksipäiväinen “Introduction to GIS and QGIS” oli suunnattu niille, joilla ei ollut aiempaa kokemusta paikkatietojärjestelmistä, ja seuraavien päivien “Advanced GIS” meni sitten jo syvemmälle mm. georeferoinnin maailmaan. Yksi suuri osa projektia on nimittäin vanhojen geologisten karttojen kaivaminen arkistosta, skannaaminen, georeferointi ja digitointi. Koulutus oli yliopistolla organisoitu hienosti. Koko porukalle oli järjestetty lounas kampuksen ruokalassa, ja söimme tyytyväisenä keittobanaania, kassavamuhennosta, eri värisiä bataatteja ja muita paikallisia arkiruokia.

Koulutusviikon aikana yllätyimme positiivisesti kurssilaisten innostuksesta ja oppimiskyvystä, kirjavista taustoista huolimatta. Avoimen lähdekoodin ohjelmiston kyvykkyys, luotettavuus ja helppokäyttöisyys puolestaan tuntui yllättävän vastaanottajat. Viikon lopuksi saimme jakaa hienot todistukset ja antaa neuvoja QGISin asentamiseksi kurssilaisten omille koneille. Kokosimme myös vapaaehtoisista ryhmän innokkaita ja taitavia GIS-mentoreita. Mentoriryhmän on tarkoitus toimia tiiviissä yhteistyössä keskenään sekä GTK:n ja Gispon kanssa, jotta he voivat tukea ja edistää paikkatietojen käyttöä RMB:n sisällä jatkossakin.

Koimme tärkeäksi painottaa mentoreille (ja muillekin kurssilaisille), että pitkän koulun penkillä istumisen sijaan he oppivat parhaiten itse tekemällä, kokeilemalla ja toisiltaan kyselemällä. Tällainen ongelmalähtöinen ja itsenäinen opiskelutekniikka saattoi tuntua heistä aluksi vieraalta, mutta teorian ja käytännön yhdistäviä opetusmenetelmiämme kiiteltiin jälkeenpäin.

Ja olihan siellä Ruandassa kiireisillä kouluttajillakin viikonloppu! Lauantaina ehdimme tutustua Kigalin kaupunkiin kävellen ja ostoksia tehden (mm. kahvi on Ruandassa huippuhyvää ja kestävästi pienten osuuskuntien tuottamaa). Sunnuntaina heräsimme ennen auringonnousua ja pakkauduimme jeeppiin, joka vei meidät pohjoiseen, Ugandan rajalle, sumuisille vulkaanisille vuorille. Luvattu patikkaretki viidakossa osoittautui melko haastavaksi, koska sadekausi oli muuttanut polut mutavyöryksi. Pääsimme kuitenkin näkemään upeita vuorimaisemia, liaaneja ja muutamia apinoitakin.

Koulutusjakson onnistumista mitattiin sekä osallistujien itsearviointikaavakkeilla että loppupalautteilla. Niiden perusteella pystymme suunnittelemaan seuraavan vaiheen koulutukset parhaiten käyttäjiä palveleviksi. Matkalaukkua ei näköjään kannata haudata kovin syvälle vintin uumeniin, koska palaamme näillä näkymin Kigaliin jo syyskuussa. Silloin mukaan lähtee myös Topi, ja tehtävänämme on jatkaa koulutuksia mm. PostGISin käytön ja QGISin jatkokurssien osalta. Stay tuned!